Forssan seurakunta

Pas tullen si!

”Meitin seurakunta uskoo ja välittää” on seurakuntamme tunnuslause. Se kertoo yksiselitteisesti tavastamme elää ja olla mukana seurakuntalaistemme arjessa ja juhlassa. Forssalaiseen sielunmaisemaan kuuluvat kirkon torni ja tehtaan piippu. Kirkon ja paikkakunnan historia osoittavat, että kirkko on ollut merkittävässä roolissa asukkaittemme elämässä jo 100 vuotta.

Haluan, että tunnet kirkkomme kodiksesi, kiinnekohdaksesi elämässä. Usko kiinnittää meidät Jumalaan, ja yhteys Jumalaan välittyy rakkautena toisiimme, itseemme ja ympäristöömme.

Meitin seurakunta välittää sinusta ja minusta – meistä kaikista. Tervetuloa kirkkoon niin Forssan kuin Koijärvelle jumalanpalveluksiin, missä armollinen Jumala kohdataan.

Seurakuntana olemme läsnä asukkaiden eri elämäntilanteissa syntymästä kuolemaan. Diakoniatyössä ihminen kohdataan elämän taitekohdissa. Nuorisotyö yhdistää nuoret, ja rippikoulussa uusi sukupolvi kohtaa kristillisyyden ja kokee riparin riemut. Lapsi- ja perhetyö luo turvallisen kasvualustan kerhoissa ja tapahtumissa. Musiikki tuo viestiä armosta ja rakkaudesta, ja kuoroissa on tilaa kaikille äänille.

Kauniit hautausmaamme ovat Jumalan puutarhoja, joissa voi rauhassa hiljentyä ja pohdiskella elämän tarkoitusta ja katoavaisuutta. Tämä esite kertoo, miten seurakuntamme elää mukanasi kaikissa elämänvaiheissasi – niin tässä hetkessä kuin tulevassakin.

Pas tullen si!

Esa Löytömäki
kirkkoherra ja lääninrovasti

Forssan kirkko

I linja 4, Kalliomäki, 30100 Forssa

Asukkaiden pitkään toivoma oma kirkko rakennettiin Forssa-yhtiön lahjoittamalle Ståhlmannin kalliolle, kun Suomessa elettiin raskaita aikoja. Kirkko vihittiin käyttöön 15.9.1918, vain muutama kuukausi Suomen sisällissodan jälkeen, ja se on ollut seurakuntalaisten tukena ja turvana siitä asti.

Uusgoottilainen kirkko on kirkkoarkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema, ja sen ainutlaatuiset lasimaalaukset ovat taidetakoja Eric O. W. Ehrströmin ja lasitaiteilija Olga Ehrströmin käsialaa.

Kirkkoon mahtuu lähes 750 kuulijaa. Hengellisten kokoontumisten lisäksi se soveltuu konserttisaliksi erinomaisen akustiikkansa ansiosta.

Katso 360-kierros

Koijärven seurakuntatalo

Kojontie 60, 31130 Koijärvi

Seurakuntatalolla pidetään vanhusten ja lasten kerhoja sekä seurakunnan omia tilaisuuksia. Seurakuntatalolle mahtuu kokoontumaan lähes 100 henkeä, ja siellä on mahdollista järjestää pieniä ja suuria perhejuhlia ristiäisistä valmistujaisjuhliin. Tila soveltuu hyvin myös pieniin konsertteihin.

Koijärven kirkko

Kojontie 94, 31130 Koijärvi

Kaunis ja kodinomainen puukirkko valmistui vuonna 1922 metsänhoitaja M.J. Kallion piirustusluonnosten mukaan Klingan harjulle Kojon kylään. Se oli ensin hetken seurojen talona ja vihittiin kirkoksi 16.12.1923.

Kirkon alttaritaulun, Jeesus Getsemanessa, on maalannut professori ja maisemataitelija Elias Muukka. Kirkonkellot on valettu Jaroslavlissa, ja ne ostettiin Tammisaaren entisestä venäläisestä sotilaskirkosta. Molemmissa kelloissa on teksti: ”Maa, julista suurta iloa. Kiittäkää taivaat Jumalan kunniaa.” Kodikkaaseen kirkkoon mahtuu noin 250 henkeä.

Katso 360-kierros

Tutustu kirkkoihin

Forssan seurakuntatalo

Kartanonkatu 16, 30100 Forssa

Seurakuntatalo yhdistää Forssan seurakunnan kaikki toiminnot saman katon alle.

Seurakuntatoimisto hoitaa käytännön asioita, tilavarauksia ja tekee virkatodistuksia. Taloustoimisto huolehtii taloudesta, hautapaikoista ja kiinteistönhoidosta. Nuoriso-, diakonia- ja lapsityöntoimistossa työntekijät suunnittelevat työtä ja tapaavat ihmisiä. Nuorisotila on ahkerasti erilaisten kerhojen ja nuorten toiminnan käytössä. Sitä voi käyttää myös koulutustilana. Päiväkerhotilat kokoavat yhteen lapsia ja perheitä. Perheasiain neuvottelukeskuksessa parisuhteen solmut aukeavat.

Seurakuntasali on seurakunnan, järjestöjen ja yhdistysten aktiivisessa käytössä ja jopa verenluovutustilaisuuksia on säännöllisesti. Siellä voi järjestää myös konsertteja ja perhejuhlia, vaikkapa lakkiaisia ja syntymäpäiviä.

Katso 360-kierros

Alakerran pieni liikuntasali antaa puitteet voimistelulle, sählylle ja muulle liikunnalle.

Eläkeläisille tarjoillaan ruokasalissa arkisin edullinen lounas syksystä kevääseen ja keskiviikkoisin on mahdollisuus nauttia euron aamiainen.

Yksityishenkilöt ja järjestöt voivat vuokrata saleja kohtuulliseen hintaan juhlien ja tapahtumien viettoon. Isossa salissa on tilaa 100 hengelle ja pienessä salissa 60 hengelle. Hyvin varustellusta keittiöstä löytyvät tarjoilu- ja keittiövälineet isommallekin juhlaväelle. Paikalliset pitopalvelut käyttävät tiloja mielellään.

Kappeli seurakuntatalossa soveltuu hyvin pieniin vihkimisiin ja kastetilaisuuksiin. Kappelin käyttö on maksutonta.

Katso 360-kierros

Klemelän leirikeskus

Syrjänharjuntie 12, 30100 Forssa

Luonnonkauniilla järvenrannalla sijaitseva leirikeskus on tuttu jo vuosikymmenien takaa rippikoulun ja nuorisotoimen leiripaikkana. Leirikeskus koostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta, päärakennuksesta ja ylätalosta.

Päärakennuksessa on kokoustilat 50 hengelle, ruokailemaan mahtuu 100 henkeä ja majoittumaan liki 50. Sauna lämpiää ympäri vuoden, ja kesällä käytössä on myös tilava ja kodikas rantasauna. Tilaa voidaan vuokrata leiri- ja juhlakäyttöön.

Ylätalo on lämminhenkinen perhejuhlien viettopaikka, jonne mahtuu 40 juhlavierasta. Tila on muunneltavissa vaikkapa syntymäpäiviin, ristiäisiin tai koulutuksiin. Pieni tupakeittiö ja takkahuone antavat miellyttävät puitteet yhdessäololle.

Forssan pappila

I linja 2, 30100 Forssa

Kirkon vieressä sijaitseva Forssan pappila on suosittu ja kodikas juhlatila. Sen juhlasaliin mahtuu 70 henkilöä, ja sali on muunneltavissa eri tarkoituksiin perhejuhlista konsertteihin. Lämminhenkinen puurakennus tuo tuulahduksen menneiltä ajoilta.

Täysin varustellusta keittiöstä löytyy kaikki, mitä tarjoiluun ja ruoan valmistukseen tarvitaan. Pappila ei sovellu liikuntarajoitteisille. Pappilan toisessa päädyssä oleva Pappilan pysäkki on kerhotoimintaan ja pieniin kokoontumisiin sopiva tila.

Hautausmaat hiljentymiseen ja rauhaan

Forssan hautausmaa

Forssan hautausmaa on erottamaton osa seurakunnan ja alueen historiaa vuodesta 1909. Vanhimmassa osassa sijaitsee kunnallisneuvos Rudolf Meyerin lahjoittama vanha kappeli, joka on ensimmäisiä siunauskappeleita Suomessa.

Uuden siunauskappelin suunnitteli arkkitehti Yrjö Mykkänen, ja se otettiin käyttöön vuonna 1973. Siellä tapahtuvat nykyisin hautaan siunaamiset. Kappeliin mahtuu 200 henkilöä.

Sankarihautausmaa, Karjalaan jääneiden muistomerkki sekä vakaumuksensa vuoksi kaatuneiden muistomerkki kertovat Suomen historian vaiheista.

Kaunis hautausmaa on hiljentymisen ja rauhan paikka kaikille kävijöille.

Koijärven hautausmaa

Koijärven hautausmaa raivattiin syksyllä 1923 satojen talkoolaisten voimin, ja se vihittiin käyttöön kirkon kanssa yhtä aikaa 17.12.1923. Uusien talkoiden aika koitti jo vuonna 1941, ja uusi hautausmaa-alue otettiin käyttöön vuonna 1943. Sankarihauta-alue vihittiin käyttöön 14.1.1940.

Harjun kupeessa sijaitseva Koijärven hautausmaa on luontoa lähellä ja osa sukupolvien historiaa.

Forssan seurakunta

Meitin seurakunta uskoo ja välittää

Apua ja tukea elämään

Ota yhteyttä, kun haluat keskustella sinua askarruttavista asioista. Autamme ja tuemme sinua elämän kaikissa vaiheissa, eikä mikään inhimillinen ole meille vierasta.

Perheasian neuvottelukeskus
puhelin 050 331 8373, avoinna ti–pe klo 11–12.

Diakoniatyö
puhelin 050 370 6556, avoinna ma–to klo 9–12.

Sairaalasielunhoito
puhelin 050 3373158, sairaalapastori ma-pe

Seurakunnan papit
03-41451 ma-pe klo 9-13

Palveleva Puhelin
0400 22 11 80 su-to klo 18-01, pe-la klo 18-03

www.kirkonkeskusteluapua.fi

Yhteystiedot

Seurakuntatoimisto (virasto ja taloustoimisto)
Seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa

Puhelin: 03-41451 ma-pe klo 9-13
Avoinna: ma–pe klo 9 –13, muulloin sopimuksen mukaan

forssan.seurakunta@evl.fi

www.forssanseurakunta.fi

Toimitilat ja tilavuokraukset

Forssan seurakunnan Facebook

Seurakunnan nuorisotyön Facebook

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi. Otamme yhteyttä mahdollisimman pian!

Piilotettu sisältö

Piilotettu sisältö avautuu klikkauksella.
Hyviä käyttökohteita ovat pitkät tuotekuvaukset.