Uudenmaan Yrittäjät
Uudenmaan Yrittäjät
Uudenmaan Yrittäjät
Uudenmaan Yrittäjät

Uudenmaan Yrittäjät – välittävä verkosto

Meiltä yrittäjiltä löytyy hinkua tekemiseen ja paloa bisnekseen. Haemme koko ajan uusia mahdollisuuksia, mutta kohtaamme myös haasteita. Näihin Yrittäjät tarjoavat verkostoja, joissa on hyvä toimia.

Yrittäjät järjestää jäsenilleen paljon ilmaisia tilaisuuksia, kuten bisnesaamiaisia ja yrittäjätreffejä. Parin tunnin mittaisissa tilaisuuksissa on helppo luoda kontakteja kiinnostavien ja samanhenkisten ihmisten kanssa.

Jäsenille on tarjolla myös ilmaista lakineuvontaa ja omaa osaamistaan voi kehittää koulutusten kautta.

Konkreettisten palveluiden lisäksi ajamme yrittäjien asiaa niin valtakunnallisella kuin paikallisella tasolla, esimerkiksi ripeää kaavoitusta, yksinkertaisempaa yritystoiminnan sääntelyä ja paikallista sopimista.

Pienissä kaupungeissa ja maalla pääkaupunkiseudun kupeessa moni asia sujuu mukavammin: täältä löytyy niin hyvät kulkuyhteydet ja parkkipaikat, edullisemmat tilat kuin osaavat ihmiset. Nämä takaavat hedelmällisen maaperän yritystemme toiminnalle. Meitä onkin jo yli 8000 lukuisilta eri aloilta yli 20 kunnassa ja meistä 900 on ruotsinkielisiä.

Uudenmaan Yrittäjät on yhteisöllinen edelläkävijä ja ylpeä yrittäjistään - tervetuloa joukkoon!

www.uudenmaanyrittajat.fi

Tähän joukkoon kuulut!

Yrittäjän paras kaveri on toinen yrittäjä! Me tarjoamme luontevia verkostoitumismahdollisuuksia alueemme yrittäjille. Järjestämme jatkuvasti yhteisiä tapaamisia, joissa voit löytää yhteistyökumppaneita omalta alueeltasi.

Y-treffit - huipputehokasta kontaktointia

Yksi ilta, kymmeniä potentiaalisia yhteistyökumppaneita ja uusia asiakkaita. Miten löydän muutamassa tunnissa joukosta itselleni sopivat? Helposti!

Y-treffit sovitaan verkossa. Näet ilmoittautuneiden listan ja voit sopia tapaamisia etukäteen. Saavut paikalle ja tapaat saman illan aikana juuri sinulle hyödyllisiä kontakteja. Helppoa, nopeaa ja tehokasta!

Uusi jäsenyrittäjä

Lähde heti liikkeelle! Tartu kutsuihin ja tule mukaan kaikkiin tapahtumiin ja toimintaan! Kutsumme sinut ensimmäisen vuoden aikana Uusien jäsenten aamiaiselle tapaamaan meidät, toiset jäsentulokkaat ja kumppanimme.

Katso lisää!

Yrittäjäaamiaiset

Aamiainen on päivän tärkein ateria. Siksi järjestämmekin aamiaistapaamisia erilaisten teemojen äärellä.

Bisnesaamiaiset

Tule hakemaan uutta bisnestä! Tilaisuudessa kukin saa esitellä itsensä ja bisneksensä sekä kertoa esimerkiksi millaisia uusia asiakkuuksia tai yhteistyökuvioita etsii.

Kansainvälistymisaamiaiset

Suunnitteletko laajentavasi ulkomaille? Toimitko jo Suomen rajojen ulkopuolella? Tule keskustelemaan, oppimaan ja jakamaan kokemuksiasi!

Yrittäjäaamiaisilla jokaisella on puheenvuoro ja saat varmasti täytettä niin vatsaasi kuin verkostoosikin!

Huomaathan myös monien paikallisyhdistysten yrittäjäaamiaiset!

Lue lisää!

Uusia tuulia koko valtakunnan alueella!

Monipuolisissa tapahtumissa ja koulutuksissa tapaat aina hengenheimolaisiasi!

Valtakunnalliset yrittäjäpäivät kokoaa yhteen koko Suomen yrittäjät.

www.yrittäjäpäivät.fi

Nuorten yrittäjien valtakunnallinen Get Together. Uudenmaan Yrittäjät järjestää valtakunnallisen nuorten yrittäjien tapahtuman Hyvinkäällä 24.-25.8.2018 teemalla Entertainment as Business

www.gettogether.fi

Yksinyrittäjiä on paljon – löydetään toisemme ja jaetaan kokemuksia ja osaamista! Suomen Yrittäjät ylläpitää jatkuvasti päivittyvää tietopankkia yksinyrittäjille. Tämä sivu kannattaa tallentaa suosikkeihin!

Lue lisää!

Yksinyrittäjäpäivä ja -varikot

Träffen vid soliga havet kerää ruotsinkieliset yrittäjät Hankoon koko Suomesta 15.-16.6.2018.

Pidä silmällä myös Yrittäjien ohjelmaa myös näissä: Yrittäjäristeily, SuomiAreena, Slush

Koulutusta!

Uudenmaan Yrittäjien jäsenenä voit osallistua jäsenhintaisiin ja jopa maksuttomiin koulutuksiin, joita järjestetään alueellasi ympäri vuoden. Yrittäjille räätälöidyistä ja käytännönläheisistä koulutuksista saat uutta potkua ja työkaluja yrityksesi kehittämiseen.

Oletpa yksinyrittäjä tai työnantaja, myynti ja markkinointi ja talousasiat kannattaa pitää ajan tasalla! Saat Yrittäjien koulutuksista vinkit niin digitalisaatioon ja some-markkinointiin kuin yrityskauppoihin.

Tutustu koulutustarjontaamme

Yksinyrittäjäakatemia on noin vuoden kestävä koulutusohjelma, jossa yrittämisen keskeisiä asioita käsitellään yksinyrittäjän näkökulmasta.

Katso lisää!

Suomen Yrittäjien koulutukset

Suomen Yrittäjien webinaarit

100 asiantuntijaa käytettävissäsi puhelinsoiton päässä!

Maksuton puhelinneuvonta antaa monipuolista opastusta ja neuvontaa yritystoiminnassa.

Voit aina tarvittaessa soittaa jäsenten maksuttomaan puhelinneuvontaan, josta tavoitat yli 100 asiantuntijaa valtakunnallisesti ja alueellisesti.

Neuvontapalvelumme kattaa mm. seuraavat alat: työelämän juridiikka ja TES-neuvonta, yritysjuridiikka ja yleisneuvonta, sopimusoikeus, sukupolven ja omistajavaihdokset, verotus ja yrittäjän sosiaaliturva.

  • Neuvontapalvelu toimii arkisin klo 8—20
  • Varaudu kertomaan jäsennumerosi.

Neuvontapalveluumme otetaan yhteyttä vuosittain noin 50 000 kertaa!
09 229 222

Lue lisää

Paikallisyhdistysten vahva selusta

Paikallisyhdistykset toimivat lähinnä yrittäjää, jokaisella paikkakunnalla. Yrittäjänä saat valita, mihin paikallisyhdistykseen kuulut. Paikallisyhdistykset toimivat yleensä vapaaehtoisvoimin.

Paikallisyhdistykset järjestävät paitsi koulutusta, myös yhteistä vapaa-ajantoimintaa, kuten yrittäjämatkoja, rentoja tapaamisia ja retkiä. Yrittäjäaamiaisia järjestetään ympäri Uuttamaata vaihtuvilla teemoilla!

Uudenmaan Yrittäjät on yhdistysaktiivien tukeva selkänoja, opastamme, autamme ja kuuntelemme. Tiivis yhteistyö paikallisyhdistysten kanssa antaa meille ajankohtaisen kuvan siitä, mitä alueemme yrittäjien arjessa tapahtuu. Näin voimme toimia nopeasti ja tehokkaasti ja palvella koko alueen jäsenistöä.

Löydä oma paikallisyhdistyksesi!

Yrittäjät verkostoivat, vaikuttavat,
viestivät ja viihtyvät omalla alueellaan!

Yritysvierailuja
Hyvinkäällä kuntapäättäjiä viedään yritysvierailuille tutustumaan yrittäjien arkeen.

Keskustan kehittämistä
Loviisassa pieni on suurta keskustan kehittämisessä. Kun parkkipaikat, penkit ja somistukset saadaan oikeaan paikkaan, kuntalaisten ja vierailijoiden on mukavampi asioida ja viihtyä paikkakunnalla.

Yrittäjäaamiaisia
Järvenpäässä yrittäjät tapaavat joka kuukauden ensimmäinen tiistai yrittäjäaamiaisella. Puheenvuoroja ei pidetä, ohjelma on verkostoitumista ja kuulumisten vaihtoa.

Yrittäjyyskasvatusta
Klaukkalassa yrittäjät innostavat ja opastavat kaikkia nuoria yrittämiseen ja työnhakuun yläkouluissa.

Yrittäjämatkoja
Keravan Yrittäjät tekee lähes vuosittain Yrittäjämatkan. Tiivis ohjelma, kiinnostavia tutustumiskohteita, sopivasti vapaa-aikaa ja ensiluokkaista seuraa.

Kuntoiluvuoroja
Kuntosalia, keilausta, juoksurinki. Kiinnostuksen mukaan!

Yrityspalvelut kuosissa
Mäntsälän mallissa yrityspalvelut on hiottu palvelemaan yrittäjien nopeatempoista päätöksentekoa kunnan ja yrittäjien yhteistyönä.

Koulutusta
Nurmijärven Yrittäjät tarttuu ajankohtaisiin aiheisiin ja tapaa kansanedustajia.

Yrittäjäjuhlia
Yrittäjät juhlivat rennosti ja juhlavasti, ylpeänä vaan ei ylpistyneenä, kesän kekkereissä, yrittäjäjuhlissa ja pikkujouluissa.

ja sama somessa
Hangon Yrittäjät pitää kiinnostuneet ajan tasalla niin uutiskirjeillään kuin some-postauksillaan. Mukana yrittäjän arjessa!

Yrittäjyys on kunnan elinvoiman ydin

Me yrittäjät uskomme, että tie menestyvään kuntaan on yrittäjien huomiointi. Kun kunta edistää yrittäjyyttä, syntyy työtä ja hyvinvointia. Pidämme tiiviisti yhteyttä Uudenmaan alueen kuntiin sekä suoraan paikallisyhdistyksistä, että Uudenmaan Yrittäjistä.

Pyrimme vaikuttamaan mm. kaavoitukseen ja kaupunkikeskustojen kehittämiseen niin, että ne palvelisivat yrittäjiä ja yrittäjien myötä alueen asukkaita mahdollisimman hyvin.

Yrittäjien mielestä hyvä valmistelu ja päätöksenteko on ripeää, avointa ja tasapuolista.

Autamme ja opastamme yrittäjiä ja kuntia parempaan yhteistyöhön julkisissa hankinnoissa. Terve kilpailu auttaa kehittämään palveluja! Ostopalveluilla kunnat voivat lisätä tuottavuutta ja saada aikaan kustannussäästöjä. Autamme ja opastamme kuntia käyttämään myös laatukriteerejä, jolloin kunta pääsee ostamaan haluamaansa laatua.

Yrittäjyys ja yrittäjämäinen työote on hyvä omaksua nuoresta lähtien! Yrittäjä on aloitteellinen, kantaa vastuuta ja etsii luovia ratkaisuja. Edistämme paikallisyhdistysten kanssa yrittäjyyskasvatusta koulujen arjessa ja teemme yhteistyötä nuorten työllistämisessä.

Jäsenmaksut


Jäsenedut

  • Saat käyttöösi Suomen Yrittäjien maksuttoman neuvontapalvelun
  • Saat veloituksetta kotiisi Yrittäjäsanomat ja sähköisesti Yrittäjäinfon
  • Löydät verkkosivuilta jäsenille tarkoitetut laskurit, lomakkeet ja palkkataulukot
  • Pääset korkeatasoisiin koulutuksiin jäsenetuhintaan
  • Saat Synergia-palvelun välittämät jäseniltä jäsenille edut
  • Saat jäsenille neuvotellut valtakunnalliset edut yhteistyökumppaneilta
  • Saat Yrityspörssin, Suomen laajimman yrityskaupan nettiportaalin, kauppapaikan jäsenetuhintaan
  • Saat monipuolisen Yrittäjä-lehden jäsenhintaan

Liity jäseneksi

Uudenmaan Yrittäjät - Nylands Företagare ry

Rantakatu 1, 2. kerros, 04400 JÄRVENPÄÄ

puh. 010 231 3050

toimisto@uudenmaanyrittajat.fi

www.uudenmaanyrittajat.fi

Toimitusjohtaja
Petri Graeffe
petri.graeffe@uudenmaanyrittajat.fi
p. 050 547 3388

Puheenjohtajisto

Puheenjohtaja
Juhani Hyry
juhani.hyry@hyrles.fi
p. 040 556 7146

Varapuheenjohtaja
Leevi Pursiainen
leevi.pursiainen@laatumetalli.fi
p. 040 545 8833 Länsi-Uusimaa

Varapuheenjohtaja
Eero Kokko
eero.kokko@metropolia.fi
p. 0400 49 2110
Keski-Uusimaa

Varapuheenjohtaja
Mari Ståhls
mari@marisompelupalvelu.fi
p. 040 523 0275
Itä-Uusimaa

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi. Otamme yhteyttä mahdollisimman pian!

Piilotettu sisältö

Piilotettu sisältö avautuu klikkauksella.
Hyviä käyttökohteita ovat pitkät tuotekuvaukset.